In collaboration with:

Tuesday, 23 May 2017

Why bullying tore me apart? | Miksi kiusaaminen rikkoi minut?


This text was so painful to write.
Plus, I was afraid to open up about what a long-term
(thirteen years exactly) bullying did to me.

It tore me apart.
They did it to me with their hurtful words, looks and actions.

And even now, after so many years, I can still feel it.
Feel it in my bones.

And I still carry those broken pieces with me.
I carry those especially when I'm around other people.

Are they talking about me? Are they laughing at me?

Am I enough? Do they really like me?
Or are they just acting so they can hurt me?


I carry those broken pieces with me,
especially when I feel insecure.

But those broken pieces are finally healing.
Healing from a long-term bullying hell.
Healing from all those hateful things that almost put me into a coffin.

I would like to forget. To be silent.
To close this door behind me and never look back.

But I remember, my whole body remembers.
That pain.

So, I'm not going to be silent.
Because I want to be a part of preventing that this would happen to others.
To help those who are battling in a bullying hell.
To be open to those who are carrying this same pain inside them.

To tell to bully that you can change your hateful behaviour.
That you have the power to effect the people around you;
you can effect someone's rest of life -either in a hurtful or a healful way.
To tell harried that someday all those painful things will go away.

That there's hope.
Always.

So don't give up.

---

Muistan sen tunteen, sen kourivan tunteen vatsassani.
Tunteen, jonka aiheuttivat ahdistus ja epävarmuus sekä alati kasvava itseviha.
Itseviha, jota juuri te kasvatitte satuttavilla sanoillanne, katseillanne ja teoillanne. 

Se tunne kulkee mukanani yhä.
Muistuttamassa epävarmuudesta, jota kannan mukanani edelleen.

Kannan sitä mukanani niinä hetkinä, kun epävarmuus iskee.

Puhuvatkohan nuo musta? Nauravatko he mulle?
Esittävätkö ystävää, mutta puukottavat selän takana?

Kelpaanko minä? Pitävätkö he musta oikeasti?
Vai esittävätkö he?

Kannan sitä haavaa ikuisesti mukanani vaikka se onkin hyvää vauhtia arpeutumassa.
Parantumassa kolmentoista vuoden koulukiusaamishelvetistä.
Toipumassa kaikesta siitä mikä meinasi olla se viimeinen naula ruumisarkussani.

Tekisi mieli vaieta. Unohtaa.
Sulkea ovi taakse katsomatta.

Mutta keho muistaa.
Henkisen ja fyysisen pahoinvoinnin.

Enkä aio vaieta, sillä haluan olla ennaltaehkäisemässä sitä, että näin kävisi jollekin muullekin.
Auttaa heitä, jotka tänä päivänä kamppaleivat kiusaamishelvetissä.
Olla avoimena heille, jotka kantavat tuota samaa tuskaa sisällään.

Kertoa kiusaajalle, että sä voit muuttaa käytöksesi.
Että juuri sä voit vaikuttaa joko positiivisesti tai negatiivisesti toisen loppuelämään.
Voit olla toisen elämässä se ikuinen kipupiste tai jotain, minkä toinen muistaa aina lämmöllä.
Kertoa kiusatulle, että joku päivä se painolasti sun harteilta on poissa.

Että on toivoa.
Aina.

Älä luovuta.


With love & style | Rakkaudella & tyylillä,
Elisabet M. Rinne


Want more? Be sure to check out the Fashion Poetry on:
 Janoatko lisää inspiraatiota? Seuraa The Fashion Poetryä:
 
 Bloglovin', FacebookInstagramPinterest & Twitter.

2 comments:

  1. Words are powerful weapons. I hope that one day we can change the course and really instill in our children this lesson. I'm sorry you went through that and thank you for sharing this to let people know they are not alone in this. <3

    Kimberly
    www.brunchandgloss.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. They truly are powerful weapons and I really hope that too! Thank you for your caring words, they mean a lot to me <3

      Delete

Hey there lovely! ♡ Thank you for stopping by, feel free to spread some love by commenting or emailing or something!

Hei sinä ihana! ♡ Kiitos visiitistäsi, jätäthän jälkesi kommentoimalla tai vaikkapa mailaamalla!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...