In collaboration with:

Tuesday, 14 January 2014

#216 - Morsiamen tykötarpeet, osa I



 Lähitulevaisuudessa koittaa THE Päivä.
Päivä, jolloin muotinarkomaanistakin tulee yksiavioinen
(mutta edelleenkin koen tarpeen silloin tällöisen 
moniavioisuuden Canonin ja Applejen kanssa 
-työsuhteita kun on hyvä päivittää välillä
aka silloin, kun fiiliskin on oikea).

Pidämme heinäkuussa yhteiset 54-vuotissynttärit AKA hääseremonian,
jonne tulee ydinporukan lisäksi laajennettu ydinporukkamme.
Silloin toivon, että taloushistoriani olisi positiivisessa valossa tutkittua
eli lähteitä olisi kritisoitu positiivisen analyyttisesti.

Että olisi varaa kustantaa upeat valokuvaajat,
meikkaajat/hiusstylistit niin morsiamelle kuin muillekin
 tähtivieraille sekä maailman upein bändi.

Häämatkaa ounastellaan saapuvaksi huhtikuun lopusta toukokuun alkuun,
ja sinne lähtee rakkaiden isovanhempien lisäksi 
meidän kolmen pieni perhepiiri.

Täydellinen häämatkaksi sanoisin.


Pitäisi ensin tosin kaivaa eli ottaa aikahyppy alusvaatelaatikkohon bikineineen
aka rahapörssin tyhjentämisen jälkeen  järjestellä kaikenlaiset
garderobit uuteen uskoon.

Mutta nyt lauantaihin mennessä pitäisi opetella luottamaan muiden valokuvaustaitoihin,

Pienestä kun on tapana kasvaa suurta,
ja keveydessäkin on voimaa. 



(Photo credit/info: Pinterest)
(Tämä postaus tehtiin yhteistyössä Yunan kanssa.) 

No comments:

Post a Comment

Hey there lovely! ♡ Thank you for stopping by, feel free to spread some love by commenting or emailing or something!

Hei sinä ihana! ♡ Kiitos visiitistäsi, jätäthän jälkesi kommentoimalla tai vaikkapa mailaamalla!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...