!--Tradedoubler site verification 2791664 --> The Fashion Poetry : #156 - It's a Wonderful Life

In collaboration with:

Thursday, 5 September 2013

#156 - It's a Wonderful Life

[Pinterest]

English version comes after this Finnish version
so keep scrolling below: 


[Mami go go-blogin ihastuttava Minttu lanseerasi haasteen, joka kantautui kauas Blogosfäärin ääriin. Se sai omalla historiallani aikaan tajunnanräjäyttäviä hetkiä kamerani loisteessa, mutta päädyinkin tarttumaan kyseiseen haasteeseen hieman toisenlaisesta aspektista. Näkökulmalla, joka toivottavasti inspiroi sinuakin!]


Minä en kirjoita äitiyden tuomista muutoksista. En puhki kulutetuista keskusteluista kilotaisteluiden tantereella, tiikerinraidoista tai kasvukivuistani.

Sen sijaan haluan kirjoittaa elämästä.  Niistä elämän syvimmistä tornadoista, taivaineen ja helvetteineen, jotka ovat imaisseet mukanaan jättäen jälkensä niin mielenkaikkeuteeni kuin ulkoiseen habitukseenikin. Tämä on minun tarinani. Ihmisenä.

Olen tuntenut itseni riittämättömäksi  niin pienestä lähtien kuin suinkin voin muistaa.
En tyttönä tai naisena vaan ihmisenä.
Milloin olin spitaalinen rajun atooppisen ihottumani vuoksi, milloin liian minä saadakseni kavereita, milloin liian erilainen ansaitakseni muiden vääristelemät paskapuheet. Itsetuntoni on savustettu uunista ulos liian monet kerrat, saaden aikaan mielenkaikkeudessani vellovat sisällissodat. Sisällissodat, jotka saivat minut näkemään nälkää, ja olemaan sairauteni sotavankina.
Vankina siinä kymmenen vuoden maanpäällisessä helvetissä, jossa olin miltein kuolla etsiessäni kauneutta maasta, jossa elämänilon euforian tunteminen oli rangaistava kirosana, luurankomaisen hauraat unelmat elämän alku ja loppu, ateriointi irstas synti ja avunhuudot luovuttamista -itsevihan ollessa sitä suurinta rakkautta.

[The depth of your soul by *Nishe on Flickr]
 Sitten tuli vastaan se maanpäällisin helvetti, joka asetti mittakaavat  niille sairauksille, jotka olivat mielisairauksia. Vaikka vaikea masennus ja anorexia nervosa ovat sairauksia siinä, missä fyysisetkin niin ymmärsin, että niinkin syvistä onkaloista ylös nouseminen ei olisi mahdottomuus.
Vaan ainoastaan minusta itsestäni kiinni.
Tuon päätöksen seuraamana astuin taistelutantereelle,
jonka ansiosta mielenkaikkeuteeni palasi rauha.
Se oli tuskallista, mutta niin ironiselta kuin se kuulostaakin niin kuoleman läheisyydessä saa kipinän alkaa elämään täysillä. Oli helppo tehdä päätös elämästä, jossa ei olisi yksinkertaisesti tilaa millekään negatiiviselle sillä elämä on aivan liian lyhyt niille.
Oivalsin, että meidän elämää ei määritä se, mitä elämänvarrella tapahtuu vaan sen määrittää se meidän asenne, joka meillä on elämänvarrella elämää kohtaan.  Ja, että onnellisuuskin on ennen kaikkea asenne, joka on itsestä kiinni hyvin vaikeissakin olosuhteissa.
Ja sen seuraamana olen voinut nyt jo miltein puolen vuoden ajan todeta olevani aidosti onnellinen tyyppi.


Sen sijaan se, että selviäisin voittajana tuosta maanpäällisimmästä helvetistä ei olisi itsestäänselvyys.
Ei välttämättä edes mahdollisuus.

En tiedä mitään niin sirpaleisempaa kipua kuin se, että joutuu pelkäämään hyvästien sanomista.
Hyvästien sanomista elämälle, joka oli myös siunannut antamalla minulle enemmän kuin tarpeeksi;
päivittäin minut upeudellaan äimistyttävän lähipiirin sekä meille suodun maailman kauneimman ihmeen.
Kyvyn nähdä elämän kauneus ja onnellisuus kuolemankin läheisyydessä.
Kyvyn uskaltaa luottaa niihin suuriin unelmiin ja edetä haparoivin askelin kohti tulevaisuutta,
jonka olemassaolosta ei ollut enää takuita.
Kyvyn luottaa siihen, että elämä kantaa ja jokainen lähtee täältä ajallaan -vaikka samalla todellinen pelko siitä, että joutuisin hyvästelemään pienokaisemme runteli minut sisältä.
Kyvyn rakastaa ja antaa anteeksi -ennen kaikkea itselleni.
Kyvyn uskaltaa olla heikko voidakseni olla vahva.

[Pinterest]
Kuvituksena ei ole paljasta pintaa, mutta näiden sanojen saattelemana koen seisovani edessänne alastomana. Sillä niiden takaa löytyy enemmän minuutta kuin mitä ulkoinen habitukseni voisi koskaan kertoa. Tällä tekstillä ylitin itseni enemmän kuin mitä bikinit päällä;
kertomalla asian, jonka kohdalla olen reippaan vuoden verran miettinyt avautumista.

Miettinyt sitä, että voiko jotain näin arkaluontoista  tuoda päivänvaloon teille miltein kuudelle tuhannelle kävijälle, joita blogissani kuukausittain Bloggerin statistiikan mukaan käy.
Joukossa niin tuntemattomia, puolituttuja, tuttuja kuin niitä todellisia ystäviäkin.
Oli huomattavasti helpompaa kertoa puolitotuutta; se, että läheiseni on vakavasti sairas enkä minä itse.
Helpompaa kertoa olevani väsynyt ja kipeä kuin kertoa siitä pelonsekaisesta usvasta,
jonka vuoksi olin liian voimaton kirjoittamaan blogiani.
Siihen pahimpaan tosin olin valmistautunut bloginkin puolella; valmistautumalla jäähyväis-postaukseen, jonka julkaisemiseen annoin läheisimmilleni ohjeet.
Kuten kenties olette toissapostauksestani muistelleetkin; minä olen terve, ja puolen vuoden kuluttua odottaa kontrollikokeet. Toivotaan, että nämä helvetit olisivat osaltani tässä.

  Olen pienen ikuisuuden verran empinyt "Julkaise"-painikkeen kohdalla. Empinyt sitä, että mitä jos;
...jos joku ei-toivottu menneisyyden henkilö alkaa repimään tästäkin jotain paskaa niskaani?
...jos joku sanoo jälleen jotain ajattelematonta läheisilleni?

...jos tällä tekstillä saa aikaan enemmän pahaa kuin hyvää?
Ja kerta toisensa jälkeen ravistellut itseäni, samoin kuin paras ystävänikin minua.
Todeten, että jos joku saa tästä epäilyjä tai jutun juurta aikaiseksi, niin se kertoo hänestä enemmän kuin minusta, ja läpi paistaa idioottimaisuuden ohella musta sydän.
Ja juuri siitä syystä koen vahvasti, että minun täytyy jakaa tämä.
Koska periaatteenani on aina ollut, että tämä on ennen kaikkea muotiblogi mutta suurella sydämellä;
tänne avaudutaan elämästä. Ennen kaikkea vaikeista asioista.
Sillä vaikenemisella ei tätä maailmaa muuteta.



flower girl
[Pinterest]
Ja siksi uskon saavani tällä testillä aikaan enemmän hyvää kuin pahaa.
Että juuri sinä, joka luet tätä havahtuisit siihen, että et voi päätellä ohikulkevan/seuraamasi bloggaajan/kanssaopiskelijan/kassatädin/bussikuskin/työkaverin/jne.
elämästä yhtään mitään ulkoisen habituksen perusteella.
Sen sijaan voit päätellä hyvin paljon olennaisia asioita sisäisten asioiden perusteella; siitä luovatko ihmiset asenteellaan, teoillaan, olemuksellaan ja sanoillaan kauneutta vai rumuutta ympärilleen.
Ne kun ovat niitä todellisia asioita, joita sinun kuuluisi katsoa.
Havahtumaan siihen, ettet ole ainoa, joka kamppailee maanpäällisten helvettien kanssa.
Ja mahdollisesti keräämään rohkeutta olemaan avoimempi.
Tietämään, että sinulla ei ole mitään syytä hävetä elämänkertaasi;
sen taivaita ja helvettejä -itseäsi.

Tietämään, että sinun vartalosi on jo täydellinen;
ylläpitäähän se sinun arvokasta elämääsi.
Se mahdollistaa häikäisevän hymysi, ja tarttuvan naurusi.
Kädet, joiden syleilyyn saat sulkea lähimmäisesi.
Jalat, joilla kykenet tanssimaan elämälle.
Mielen, joka määrittelee onnellisuutesi.
Ja ennen kaikkea sydämen, joka määrittelee sinut.
Edellä mainitut seikat ovat jotain niin ihmeellistä, että sinun kuuluu olla kropastasi äärimmäisen ylpeä;
ylpeämpi kuin mitä olisit siitä, että vartalosi olisi unelmakroppasi mitoissa.
Koska reitesi ympärysmitalla tai kasvojesi naururypyillä ei ole merkitystä,
sillä sinun ruumiisi on jo täydellinen -ylläpitäähän se sinun haurasta elämääsi.
Ja juuri siksi se ansaitsee ennen kaikkea sinun arvostuksesi;
sen, että pidät siitä huolta terveellisillä elämäntavoilla ja positiivisella asenteellasi.

[Pinterest]
Lisäksi haluan muistuttaa teitä elämän lyhyydestä.
Ja ennen kaikkea siitä, että elämää kuuluu elää nyt. Tässä hetkessä. Ei jossitellen menneisyyttä tai eläen liikaa tulevaisuuden varassa. Rakastaa ja antaa anteeksi juuri nyt. Sanoa kauniita sanoja, hymyillä vastaantulevalle, auttaa ventovierasta. Sillä ne ovat asioita, jotka palvelevat hyvää sydämessä  -sen sijaan sisintä viiltelevillä sanoilla ja teoilla on kauaskantoinen vaikutus negatiivisessa mielessä.
Meidän kaikkien elämä kun on aivan liian lyhyt negatiivisuudelle.

[Pinterest]
Nyt on sinun vuorosi.
Sillä avoimuutta tämä maailmaa tarvitsee;
ei asioita ja asenteita muuteta täydellisillä kulisseilla tai puolisanotuilla lauseilla ja vaikenemisella,
vaan avoimuudella vaikeistakin asioista.
Avoimuudella, joka paljastaa sen, että jokaisella meistä on tarina kerrottavanaan.
Tarinat, jotka ansaitsevat tulla kuulluiksi.
Mikä on sinun tarinasi?
Haastan sinut Mintun haasteen & Me Naisten haasteen ohella kertomaan tarinasi
-ei naisena tai miehenä, äitinä tai isänä vaan ihmisenä.
Avaudu blogissasi, kommenttiboksissa tai mailitse osoitteeseen elizabethrinne@gmail.com.
Minä kuuntelen.


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


This text is only available in Finnish, but here's an overview of it:

Still remembering THESE POSTS: 1, 2 & 3?  I opened up and told you that it has been
more than rough in my circle of acquaintances.
And over a year now I've been thinking whether or not to tell you the whole truth.
It was easier to say that I was 'normally sick' and living in the Hurryland, than it was to say that I was seriously ill. So ill that I didn't know if I could have the blessing to live even this year through.

As you can read between the lines; I'm healthy and at the end of the year I have a follow-up -and let's hope that in that follow-up the results are as miraculous as they were last time  -and that my precioust dream would come true; I would have the privilege of growing old.


And somehow when you're near enough to death, it's easy to live life to the full.

It was easy to make a decision where there's no room left for the negative. Because in that point you understand -literally- that life is so
incredibly short.
You understand that your body is a temple that deserves your kindness, your positivity and you to take good care of it. It doesn't matter how it looks on the outside;
the only thing that matter is that you're alive. Alive in a body that's already perfect because it maintains
your fragile life -and that's something you need to be more proud of than you would be
if your body was the body of your dreams. 
Because t
he size of your body’s thighs or the lines on your face doesn't matter.
The only thing that matters is you.
And the moments you're truly yourself hasn't anything to do with how you look.
You are what you think. You are defined by your heart.
There's no mirror in your way when you're laughing and happiness is leaking out of you.
There's no mirror when you are sleeping and your loved one is wathing you
-with love and care inside him/her heart.
There's no mirror when you are hugging your loved one.
Or when you are dancing for life.
But in those moments there's you, the real you.


The reason why I have now the courage to tell you
  -almost 6000 unique visitors/month according to the Blogger's statistics-  that I was seriously ill is because   I want to be the kind of person who is not afraid to open up about the most painful things in life.
I want to be a person who is strong enough to have a courage to say those painful things aloud. Because if we are constantly afraid to open up about those painful things, if we keep things to ourselves, the world doesn't change.
But if we do open up it's a
string of victories that will set us free.
Free to tell our life stories -
and not being ashamed of its hell's or heaven's.
Noticing that we all have stories to tell.
And there's no reason why those stories need to be
half-words.
Because those stories deserves to be shared.

That's the reason why Fashion Poetry
has an
alignment to be a place where there's an all-inclusive fashion but with from the heart; sharing my heavy thoughts.

What's your story?
I challenge you to share your story in your blog, in a comment
or by sending me an e-mail to elizabethrinne@gmail.com.
I promise you I will listen.
With all my heart.


"God grant me the serenity
to accept the things I cannot change,
the courage to change the things I can,
and the wisdom to know the difference."


Want more? Be sure to check out Fashion Poetry by Elizabeth Rinne
on
Bloglovin', Facebook, Instagram, Pinterest, Tumblr & Twitter.

14 comments:

  1. Kiitos että kerroit tarinasi, se oli todella rohkea teko. Olet kokenut paljon kärsimystä mutta selvinnyt kaikesta voittajana ja vieläpä omaat mahtavan positiivisen asenteen! Kaikki lähtee itsensä arvostamisesta ja armollisuudesta. Tässä on monilla opittavaa. Toivotan tsemppiä seuraavaan kontrolliin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kannustavasta kommentistasi! :-)

      Rohkeus ja tietynlainen avoimuus ovat avainsanoja siihen, miten tästäkin maailmasta saadaan parempi pleissi elää ja olla! Näin bloggaajanakin kun sitä kykenee rajaamaan tekstiä -ja vaikka itsekin kerron vaikeista asioista, niin se mitä täälläkin julkaisen on 1/1000 osa siitä, mitä olen kokenut. Eli yksityisyys on minullekin äärimmäisen tärkiää, mutta se ei silti mielestäni poissulje tälläisiäkään tekstejä -päinvastoin! :-) Tsempppiä todellakin tarvitaan -en voisi väittää etteikö se pelko tuolla takaraivossa asustelisi...

      Delete
  2. Musta on hyvä, että joku kykenee avautumaan julkisesti näin aroista asioista. Niin kun sanoit tossa: "Sillä avoimuutta tämä maailmaa tarvitsee,ei asioita ja asenteita muuteta täydellisillä kulisseilla tai puolisanotuilla lauseilla ja vaikenemisella,vaan avoimuudella vaikeistakin asioista." Totta!!
    Tää teksti on inspiroiva, tuli niin elämänhaluinen olo. Ei kukaan ole täydellinen, elä täydellistä elämää. Elämä on elämää ja sen ei kuulu olla täydellistä. Ihmisillä on erilaisia vaiheita elämässään, mutta niistä vaiheista selvitään. Ja niitä vaiheita ei tarvitse hävetä. Oot selvinny niin hyvin sun synkistä vuosista,sulle on tapahtunut niin paljon ja liikaa mutta silti oot täällä. Ja kykenet ajattelemaan noin inspiroivasti. Mun mielestä oot oikea superwoman<3 -ysl.elle1

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musta tuntuu, että ihmiset ovat liian arkoja asioille, jotka paljastavat sisimmästä ennen kaikkea niitä vaikeita asioita -onnellisuuksista on helppo avautua vaikka ventovieraalle, mutta niistä elämän onnettomuuksista ei saisi mainita sanallakaan tai menee liian henkilökohtaiseksi ja kauas täydellisyydestä. Tämä näkyy mainiosti esimerkiksi juuri täällä Blogosfäärissä, jossa monet bloggaajat vetoavat yksityisyyteen.

      Toki itsellenikin yksityisyys on äärimmäisen tärkeää, mutta se ei silti koskaan poissulje tälläisiäkään tekstejä. Sitä kun pystyy rajaamaan tekstejään, ja esimerkiksi vaikka itse avaudun vaikeista asioista niin ne, mitä täälläkin julkaisen ovat 1/1000 osa siitä, mitä olen kokenut. Koen silti tärkeäksi olla juurikin se rohkea sanansaattaja, joka uskaltaa aukaista suunsa niistä taivaista ja helveteistä -se kun on se mun keinoni tehdä tästä maailmasta parempi pleissi :-)

      Ja mitä täydellisyyteen tulee, niin tuntuu, että ihmisillä on niin korkealla rimat jokaisessa elämän osa-alueessa. Ei enää riitä se, että on esimerkiksi katto pään päällä, työpaikka, läheisiä, rahaa sen verran tilillä, että selviää pakollisista asioista -sen sijaan pitäisi olla ainakin xxx neliöinen huusholli, korkeatasoinen työpaikka, tuhottomasti ihmisiä ympärillä ja rahaa eritoten niihin ei-välttämättömiin asioihin [kulutusyhteiskunta, hohoi?]. Ja se, että ihmiset ovat unohtaneet sen, että onnellisuus ei tule tiettyjen etappien saavuttamisen jäläkeen vaan se on mielentila, joka on mahdollista JOKAISENA HETKÄNÄ kunhan sille antaa vain mahdollisuuden. Lisäksi unohdetaan se, että ihminen on aina keskeneräinen eikä koskaan täydellinen -mutta silti täydellinen juurikin omana itsenään [selkokieltä, eikös? ;-)].

      Kiitos muru ihanasta kommentistasi -muista, että säkin oot oikea superwoman! Toivottavasti nähdään piakkoin! ♡

      Delete
  3. Sun kaltaisia ihmisiä tarvitaan edelläkävijöiksi ja suunnannäyttäjiksi. Jos kukaan muu ei uskalla niin sä uskallat seistä vahvana! Oot inspiroivin ja vahvin tuntemani ihminen. Sä rockaat nainen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ida-Liina: Sä et tiedäkään miten paljon sun sanasi merkitsevät mulle, kiitos muru! ♡ Ja sittenhän me rockatahan yhdessä, sä kun olet itse upeus (ja paree olisi sitten muistaakin tämä!)!

      Delete
  4. Selviytyjä! <3

    ReplyDelete

Hey there lovely! ♡ Thank you for stopping by, feel free to spread some love by commenting or emailing or something!

Hei sinä ihana! ♡ Kiitos visiitistäsi, jätäthän jälkesi kommentoimalla tai vaikkapa mailaamalla!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...