In collaboration with:

Tuesday, 17 May 2011

#011 - Style inspiration ~ Part I

Mä en teistä tierä mutta mä itte koen silloon tällöön tyyliorgasmeja. Varsinkin kun seuraalen bloggaaja-kollegoitani, street style-sivustoja, julkimoiden vaatevalintoja tai mikä harvinaisinta herkkua: koen sellaasen ihan livenä. Kokemani tyyliorgasmit eivät välttämättä ole sitä, miten tasan tarkkaan itteni pukisin mutta niissä on sitä legendaarista jotakin, josta saan inspiraatiota omaankin pukeutumiseeni.
Tyylihimojeni kohteita riittänee eli tämä ensimmäänen postaus on vain maistiaisena niistä, joita on varmasti luvassa liuta tulevaisuudessakin. Kuvat sieltä sun täältä -Hel Looks, Tampere Street Style, The Locals, Stockholm streetstyle sekä muista eri lähteistä löytyneet kuvat.
Mistä sä ammennat inspiraatiota pukeutumiseesi? Mikä saa sun jalkasi veteliksi aiheuttaen hehkulampun syttymisen aivojesi tyylinurkkaukseen?


 Ikuunen kroonistumani mustaa väriä kohtahan tuloo tässä ensimmääsessä väsäämässäni kollaasissa esille. Näistä yhrestä huomaa myös sen, miten kokonaan musta asukokonaasuus ei näytä ollenkaan pahalta tai liian mustanpuhuvalta vaan ainakin omissa silmissäni toimii vallan mainiosti. Mikäli pokkaa ei riitä koko mustaan asukokonaasuutehen niin sitä voi värittää esim. laukulla, vyöllä, koruilla jne. Hyvä keino myös saada valokeila osumahan johonkin tiettyyn asiaan -laukkuun, takkiin jne.- on pitää muu asukokonaasuus samanvärisenä.


 Mä olen jotenkin omalla kohdallani päätynyt vieroksumahan hattuja. Mutta tänä keväänä ihmeiden aika ei selevästi ole ohi sillä aion metsästää sen omanlaiseni hatun. Ja mikäs sen käytännöllisempääkään kuin kaunis hattu päätä suojaamaan mahrollisilta migreeni-kohtauksilta kesähelteillä -tai vaihtoehtoosesti peittämähän niitä surullisen kuuluisia bad hair-päiviä, joita ainakin itselläni tuntuu olevan liiankin usein. Näissä neljässä kokonaisuudessa tuloo esille paitsi hatut niin myös katseita kerjäävät asukokonaisuudet. 
Ylähältä vasemmalta huomaa mun rakastamani pallokuosin ja sen, että samaa kuosia olevat vaatteet mutta tyystin erilaaset väritykseltään taikka muutoon natsaavat hyvin yhteen -itse aion vielä joskus uskaltaa samaan tuossa samaa kuosia mutta eri maata-periaatteessa. Oikialla puolella ei ole mitään samaa kuin mustat sukkahousut, musta vyötärönauha sekä hattua kiertävä musta nauha -silti tuo koko asukokonaasuus vain sulautuu upeasti yhteen.
Vasemmalla alhaalla olevasta kuvasta tuli salamana mieleeni vanhat leffat, joihin ainakin itse myönnän olevani pahasti lätkässä. Kevään yksi trendiväreistä eli oranssi pääsee myös siinä valokeilaan eikä ollenkaan näytä hassummalta -edes tällääsen oranssia vieroksuvan silmissä. Oikialla puolella huomaa taas sen, miten hyvin sama väri koko asukokonaasudessa toimiikaan kun vain osaa oikein itsensä asustaa.



Näistäkin kolomesta kuvasta puskee esille hatut mutta ennen kaikkea omaan tyyliini natsaavat asukoko-
naisuudet, joista en vaan voi olla inspiroitumatta
ja malttamatto-
mana yritänkin muodostaa näistä sen oman versioni.
Eritoten puoleensa mua vetää lökämäinen, ylisuuri mekko, jossa ainakin itse tuntisin oloni hyvinkin kotoosaksi ja epäahdistavaksi -asioita, mitä pyrin pukeutumisessani painottamaan. Siihen yhristettynä sirot kengät -taikka sitten erittäin näyttävät mutta sirot- ja mahrollisesti myös katseita kerääviä koruja. Ja pakko näin vielä toistaaseksi hattuneitsyeenä myöntää: hattu on osaltaan kruunaamassa kokonaisuutta. Myös ylisuuren mekon päälle laitettu pitkä jakku toimii paremmin kuin mainiosti.










Jälleen sitä mustanpuhuvaa asua, johon oon kroonisen ihastunut mutta hyvin piristävillä, tyystin eriparia olevilla asusteilla. Ja ei voi muuta sanoa kuin, että toimii!






Tässä tuloo jälleen kerran ilmi se mun rakastamani lökämäisyys, joka ei kuitenkaan näytä liian teltalta. Ja tämän kevään myötä löytämäni rakkaus korkeavyötäröösiä ja ylhäältä pussimaisia vaatteita kohtahan.


Jälleen kerran: pallokuosi ja hattu. Vyö kuromassa vyötäröä esille ja erivärinen alaosa. Tykkään. Ei liene tarvetta selitellä yhtään tämän pidemmin miksi tämä asukokonaasuus yksinkertaasesti vaan kolahti.
Vanha kuva, jossa on ikuustettuna kolome tanssijaa. Rakastan tuota pitkää, epävartalonmyötäästä mekkoa. Simppeli mutta leikkauksiensa ansiosta siinä on sitä kaivattua jotakin. Tuohon yhristettynä sirot, eriväriä mekon kanssa olevat kengät ja joku hyvin simppeli koru tai koruttomuus niin avot! Päälle vaikkapa lyhyt nahkatakki jos ulkosalla ollessa on luvassa kylymää kyytiä ja kenkien kanssa natsaava laukku.





Mä en itte voisi kuvitellakaan ikinä pukevani näin montaa eri ulottuvuutta sisältävää asukokonaasuutta päälleni eikä tälläänen sekamelska ainakaan omissa silmissäni kovin tyylikkäältäkään näytä. Mutta jostain syystä tämä on asukokonaasuus, josta saan ammennettua omaan pukeutumiseenkin sitä legendaarista jotakin. Ainakin kun osaa oikein etsiä tästä sekamelskasta ne omat aineksensa täyrelliseen, omannäkööseensä, lookiin niin ei voi olla inspiroitumatta.










Tässä mua vetää puoleensa lökämäinen, rento, playsuit, jota vyöllä kurotaan lantiosta. Siihen päälle pitkä liivi ja joku asuste katseenkääntäjänä.







Kauniin ja elegantin simppeliä mutta samalla niin pysäyttävää. Jälleen kerran lökämäinen mekko kauniilla leikkauksella, musta neule, mustat kengät, mekon kanssa natsaavat polvisukat ja asukokonaasuuden kanssa yksiin käyvä laukku. 




Lievää paljastelua rintsikoiden näkyessä hitusen, helmaa kohti levenevä mekko, jossa vyö on edesauttamassa vyötärön näkyvyyttä. Musta laukku yhristettynä mustiin aurinkolaseihin ja kokonaisuutehen peittyvät kengät.
Mikäli tämän kevään trendiväriin oranssiin on ihastunut mutta on kuten allekirjoittanutkin eli vieroksuu sen käyttämistä omissa asukokonaisuuksissa niin reseptinä kyseisen vierastamisen lieventämiseen voisin antaa sen, että yhristää lohenpunaiseen taikka vaikkapa mustaan simppeliin mekkoon oranssin vyön ja lievän oranssin kengät taikka laukun. Tasapainottaa mielensä mukaan muilla asusteilla.








Asukokonaasuus, joka puree muhunkin. Simppeliä, rentoa ja tyylikästä. Lökäneule yhristettynä sukkiksiin ja korkeisiin korkoihin. Asukokonaisuutta ryhdittämässä laukku. Itse aion metsästään jostakin mustan, pitkän neuleen ja vaikka mustat sukkikset onkin oiva valinta niin voisin antaa valokeilan osua sähäkkyyttä tuoviin erivärisiin sukkahousuihin ja antaa muutoon asusteissa (laukku, kengät, mahrolliset korut) toistua neuleen väri.


Tämä asukokonaisuus on varastanut meikälääsen sydämen -niin täyrellinen kesähelteisiin ja neuleen kanssa viileneviin kesäiltoihin. Oma yhdistelmäni olisi musta, ohkaanen neule yhristettynä hienosti ja värikkäästi kuvioituihin bikinien yläosahan ja alaosaksi valitsisin joko pidemmät mustat paperbag-shortsit (nimimerkillä häpeän reisiäni) taikka sitten pussimaisen korkeavyötäröösen hameen. Jalkojen koristeeksi joko ballerinat, espadrillot taikka kiilakorkoiset kengät. Laukku tarvittaessa ja koruja fiiliksen mukahan.


PSST:  Mulla on monen monta luonnosta -kuten oikialla puolella löytyvästä Coming up-kohdasta voipi päätellä- postauksista meneillään mutta julkaiseminen tapahtunee oman arjen tahtiin eli hyvin epäsäännöllisen säännöllisesti. Oon pahoillani siitä, että postauksien tauot on mitä on mutta tässäpä sen taas huomaa: vauva-arki imaisee niin täysin mukaansa, että aika vaan liitelöö etehepäin eikä perässä meinaa pysyä. Päivät kuluu rytinällä ja yhtäkkiä talvi onkin muuttunut kesäksi.
Ikävä kyllä, sillä tämä muotia rakastava äitee tahtoisi postauksien ilmestyvän lyhyin väliajoin -mikä myös vatmasti edesauttaisi tämän vielä uutukaisen blogini lukijamäärän kasvattamisessakin. No, ehkäpä siihenkin unelmaan päästähän kunhan tuo täyrellinen Leo-poikamme kasvaa (mitä hän tuntuu jo nyt viisikuisenakin tekevän ihan liian pian) isommaksi : --- )
Ja ompahan teitä ihania vakkarilukijoita siunaantunut jo muutama ja toivottavasti joukkoon uskaltautuisi lisääkin eikä epäsäännöllisen säännöllisesti ilmestyvien postauksieni tauot haittaisi -lienette myös ymmärtävän, että miksi näitä tosiaan ilmestyy vaihtelevin väliajoin ; --- )

Monday, 9 May 2011

#010 - The mission of motherhood









Eilehen oli tuikitarpeellinen päivä äideille, minkä kunniaksi aattelinkin blogata hieman syvällisemmistä ajatuksistani. Vaikka tämä teksti ei edes päivän loppumetreille asti ehtinytkään niin toivottavasti se ei menoamme haittaa. Äitien tärkeyden muistamisen päivän kun kuuluisi muutoonkin olla joka ikinen päivä.


[Minä "yeees, ma'am!"-eleelläni ja oma rakas mammani.]


Ystäväkirjoossa ja täällä webilisaatiossakin pörräävissä gallupeissa tulee useimmiten esiin se kohta, jossa udellahan esikuvasta. Joillakin vastauksena saattaa olla julkisuuden henkilö, joillakin lähimmäänen ja joillakin aivot käyvät siinä kohtaa tyhjäkäynnillä.
Omana vastauksenani on oma äitini, jota tulen aina katsomahan ylöspäin.Hänen elämänsä on ollut kaikkea muuta mutta ei heleppoa eikä hän ole ikinä luovuttanut pohjalla käytyäänkin. Tänäkin päivänä hän astelee pää pystyssä, ylpiänä. Ihailen häntä monista eri syistä ja yksi niistä on juurikin tuo vaikeuksien kautta voittoon-asenne, johon meleko harva loppujen lopuksi kykenöö.
Mä itse en ole myöskään ollut mikään maailman helepoin hoidettava etenkään sairauteni (syvällisemmin anoreksiahelvetistäni voipi lukea Project Miracle-blogistani ) vuoksi. Hän on seissyt ulko-oven eressä yrittäen saada mut syömähän ennen kuin lähren itteni kidutuslenkille, jolloon mä olen sairauteni käskettämäni työntänyt äiteeni erestä poies. Me molemmat ollaan itketty sairauttani, hän on tuskissaan miettinyt, että mikä tarkootus sillä on, että juuri minä -hänen rakas tyttärensä- sairastuin. Hän oli se henkilö, joka varasi ajan kysymättä viime vuoden huhtikuussa yksityyselle syömishäiriöklinikalle reippaan 100 kilometrin päähän kun olin muutamaa päivää ennen sanonut ensimmäästä kertaa miltein kymmenen vuoden sairastamiseni jäläkeen ne kauan odotetut sanat: "mä tahdon mieluummin parantua kuin kuolla". Äitini on mulle mittaamattoman arvokas ja hänen menettämisestänsä jäisi varmasti ikuusesti aukko syrämmeeni. 


[Äiteeni -blurrattuna yksityysensä suojaamisen vuoksi- ja mää.]

Me ollaan äiteeni kanssa aina oltu hyvissä väleissä ja juteltu milloon mistäkin. Silloon kun aloin itse odottamaan tuota meirän ihanaa ihimettä (ja kirjaimellisesti ihmettä, sillä ollessani parilla kuulla raskaana näytin elävältä luurangolta, jolta lääkäri oli juuri "anorexia nervosa"-diagnoosiani kirjoottaessaan kysynyt, että selviänkö vielä hengissä parin viikon päähän) niin meirän välit läheni entisestään. Musta on tullut äitee ja äiteestäni  ylypiä mamma.
Oon huomannut, että miten palion oonkaan äiteeseeni tullut: omistan ns. käärmeen kielen eli ikiomat mielipiteet, joita puolustan kuin haukka sekä sen, että jos joku eksyy haukkumahan väärää puuta niin saa kuulla sen multa, jolloon yleensä se haukkuja on sen verran monttu auki ettei sanoja löyrä. Lisäksi kumpikin osaa vähätellä fyysistä kipuaan/jaksamistaan esim. flunssan kourissa eli silloon yritetään painaa edelleen täysillä koska molemmat on tottuneet pahempaankin kipuun (ja mainittakoon, että tässä kohtaa puhun kovemmastakin kivuista kuin, mitä synnyttämisessä on eli helevetin tuskallisista on kyse). Meistä molemmat omaa myös kuuntelijan piirteen, rehellisyyden ja tietynlaasen tuki ja turva-olemuksen. Yhtenäisyyksiä meistä löytynee aasta ööhön eli listaa riittää mutta tuossa nyt muutamia esimerkkejä.

 [Minä raskauviikolla 7+5, jolloon -kuten luurangontäyteisestä ulkonäöstäni voi päätelläkin- sain anorexia nervosa-diagnoosin "koristelemahan" potilastietojani. Ja vastaan raskausviikot 39+0 sekä reippaat 12 tuntia ennen h-hetkeä viikoilla 41+0.]

 [Masusta maailmahan-potretti]


Tänään vietän onnesta soikiana ensimmäästä Äitienpäivääni tuon meirän täyrellisen poikamme ylpiänä äiteenä. En voisi kiitollisempi ollakaan saadessani olla äiti nuon valloottavalle pikku-isännällemme, jonka hymy muuttaa mustankin päivän aurinkoiseksi. Vaikka vauva-arki onkin niin upeaa, ihanaa kuin välillä liian rankkaakin yliväsymyksineen ja lievine koliikkeineen niin me ei tuon ukkokultani kanssa vaihrettaisi tätä mihinkään. Joka hetki hänen kanssaan on laatuaikaa huolimatta tuhansien metrien univelka-pinoista, huutokonserteista ja niistä lukemattomista muista seikoista, joista meirän vauva-arki koostuu. Oma perhe on kaikki se ja enemmänkin, mitä tarvittoo. Ja niin kuin lupauksenakin on, niin meirän perhe pysyy kasassa sinne hautahan saakka. Meirän mottoa lainaten, jota ollaan kauan sanottu toisillemme tuon ukkokullan kanssa ja nyt myös koko meirän perhettäkin tarkottaen -ikuusesti ja äärettömästi.

[Perhepotrettia ensimmääsestä jouluaatosta. Mies blurrattuna yksityysyytensä suojaamiseksi.] 


[Täällä blogissa jo nähty kuva mutta ihana sellaanen elikkäs minä lökätoppini kera ja 
 poikamme.]



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...